Klo 5.45 soi kello. Rivakat aamutoimet sekä puuron ja kahvin keitto. Eväät valmiiksi ja vaatteet niskaan. Syönti, lehden luku ja istunto.
Klo 7.00 varastolta hakemaan esittelyosastoa autoon. Kalenteri unohtui, joten takaisin kotiin, jossa sitä ei ollut.
Klo 7.20 Toimistolle, jossa oli myös työpuhelin ja lompakko. S-etukortilla tankkaamaan dieseliä, koska pankkikortilla ei nyt ole liikoja varoja. Tunnusluku väärä!!! Mikä hitto se sitten oli??
Klo 7.40 Takaisin kotiin hakemaan paperirahaa.
Klo 7.47 uusi tankkaus ja matkaan. Navigaattori ilmoittaa perilläoloajaksi 9.40!! Klo 9.00 pitäisi olla perillä ja matkaa on 140km. Voi paskan marjat tätä meikäläisen eloa. 130 km/h pitkin Pohjanmaata laskien väliaikoja ja keskinopeuksia.
Klo 8.30 iskee perinteinen kahvin tuska ja nälkä, kun aamupalasta on vajaa kaksi tuntia. Hamuilen penkin takaa eväsreppua, jota ei tunnu. Kuikin olan yli molemmin puolin, että näkyykö. Ajan P-paikalle ja pengon peräloosterin ja totean, että eväät jäi kotiin.
Klo 9.10 Kohteessa ja hirveätä vauhtia rakentamaan osastoa pystyyn. Sitten pitäisi osata hymyillä ja heittää juttua jokaiselle vastaantulijalle. Joopa joo.
Välillä sitä tuntee itsensä niin viisaaksi...
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
3 kommenttia:
Tiedän että ei saisi nauraa. Tuollainen ei varmasti ole hauskaa kun sen itse kokee. En kuitenkaan voi mitään, kerrot asiat niin tyynen toteavasti, että nauruhermoa kutkuttaa väkisinkin. :D
Kyllä Elisa nauraa saat. Sitä varten minä näitä kirjoitan, että itsekin elän hetket uudelleen ja nauran jälkeen päin. Huumoria pitää olla.. sanoi Ilpo ja Pasi daksidolpalla.
Hyvä että jälkeen päin osaat nauraa. Vaikka itse tilanteet ei kyllä hirveesti huvita, ainakaan mua itseeni kun joku sählä on päällä. Onneks nyt lääkkeen kanssa nuo veetutukset on vähentyneet huomattavasti.
Lähetä kommentti