Se on sitten taas tältä vuodelta ohi. Eli joka vuosi tähän aikaan kaivan edellisen vuoden kalenterin ja rupean tekemään ajopäiväkirjaa veroilmoitusta varten. Jos tekisin oikein, ottaisin jokaisen siirtymän jälkeen hanskalokerosta vihkon, johon kirjoitan kilometrilukeman ja tripistä päivän työajojen määrän. Sitten nollaisin tripin huomista varten ja tarkistaisin vielä auton valojen toiminnan. Ärsyttää pikkusen sellaiset tyypit!
Meikäläinen tekee asian toisin ja siihen tarvitaan excel-taulukko, jotta saadaan kilometrit jotenkin täsmäämään. Sitten kaivetaan kalenterista, että missä on milloinkin tullut oltua ja netin reittiohjelmalla lasketaan matka. Tietysti siinä samalla tulee pakottava tarve selvittää matka Äkäslompolosta Oulun, Kuopion, tuon Iisalmen ja siitä Vaasan, Kokkolan kautta Lahteen ja Kouvolan, Heinolan kautta Helsinkiin. Välillä tyydytetään informaatioaddiktiota lukemalla uutisotsikoita. Jossain vaiheessa saan työn aina "valmiiksi". Lopuksi verrataan vuoden alkulukemaa ja loppulukemaa. Vuoden ajothan tulevat kyllä oikein, eikä työajojen osuuskaan ainakaan yläkanttiin mene. Ei siis pitäisi veropetokseksi mennä. Projektihan loppuu aina siihen, että teen kunnianhimoisesti tälle vuodelle ajopäiväkirjan pohjan ja vannotan itseäni, että täyttäisin viikottain, mutta eihän sitä muista. Onneksi itse veroilmoitus ei ole omalla kontolla...
Kuuntelin eilen myös luentoa "Ylivilkas lapsi, lennokas aikuinen", joka pani miettimään, että olisiko tätä kaikkea sittenkin itse mahdollista hillitä?? Ehkä sitten, kun saan taas voimia jostakin lisää...
torstai 3. huhtikuuta 2008
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti