Tänään on toooodeeeella puuduttavaa tekstiä tulossa, mutta tämä tämänpäiväinen taistelu on pakko saada kirjoittaa tänne ajatusten roskapankkiin.
Kiireaikoina pääsen toisinaan tekemään myös oikeita töitä. Eli silloin, kun remontteja on enemmän kuin ehditään tekemään. Ja koska en kestä kuunnella yhtään asiakkaiden valitusta, niin vedän haalarit niskaan ja menen itte tekemään.
Parikymppisenä lähdin tekuun, kun en ollut omasta, enkä monen muunkaan mielestä riittävän nopea tekemään eri rakennustöitä. Osaan ottaa asiat nyt vähän paremmin, kun voin olla varma, että ei se ollutkaan lahjoista tai ahkeruudesta kiinni. Tuolloin se aiheutti kunnianhimoiselle tekijälle alemmuuden tunnetta.
Minun pää vain kulkee tasan tässä hetkessä ja silmien syöttäessä aivoille uuden ärsykkeen saattaa se äsken elämäni tärkein tehtävä hävitä kovalevyltä totaalisesti. Nykyinen elämäntilanne on vielä sen verran stressaava, että se on kuin bensaa liekkeihin heittäisi. No... asiaan nyt...
8.00 olin sovitusti kohteessa, jossa vaihdettiin koko talon kiintokalusteisiin ovet, työtasot, laatikot sun muut. Arvelin olevani kolmeen mennessä valmis. Tulin kotiin klo 20.12, että semmoiset arviot. Kuten aina, aloitin hillittömällä tarmolla. Onneksi löysin anoppilasta pari vuotta hukassa olleet liivini, ettei mene taas työkalujen etsimiseksi koko touhu. Pari tuntia meni oikein hyvin, kun oikein keskityin keskittymällä keskittymisen ylläpitämiseen. Seuraavat kymmenen tuntia meni jo vähän horjuvammin.
Purin vanhoja ovia ja vein niitä pois jaloista. Paluumatkalla huomasin, että tuohonhan pitää laittaa ovi paikalleen, mutta missäs akkukone on? Akkukone oli keittiössä. Palaan oven luo tarkistamaan mittaa, ettei tule asennettua väärää ovea. Ai niin mitta on keittiössä tai makuuhuoneessa, jossa huomaan, että täällähän minulla oli se varsinainen tämän hetken työ helojen kanssa menossa. Helojen asennus on tarkkaa hommaa. Haastavaa siitä tulee siksi, että kynä, viivain, mittanauha, sapluuna, akkukone, poranterät ja ruuvikärki on oltava koko ajan käsien ulottuvilla. Siksi nämä kaikki, että mittaus- ja merkkaus kierroksen jälkeen porataan reiät, vaihdetaan ruuvikärki koneeseen ja kiinnitetään vedin oveen (mielellään eri laitaan kuin sarana). No niitä kaikkia emmeitä tarvitaan tietysti siihen, että kolmasosa rei'istä on jäänyt merkkaamatta, kun porausvaihe on menossa ja kiinnitysvaiheessa on taas kolmasosa rei'istä jäänyt poraamatta. Tunnollisen puurtamisen jälkeen pääsin viimein täyttämään asiakkaan kanssa tarkastuspöytäkirjaa ja kuulemaan kehuja. (Onneksi hän oli päivän töissä ja illalla jumpassa.)
Tällä kertaa muistin vaihtaa lähtiessä työkengät ulkokenkiin. Kahdesti tänä talvena olen sisäkengissä palannut kotiin ja unohtanut talvikengät asiakkaan eteiseen. Toisessa niistä ovat vieläkin...
Meikäläisen kevään merkki taas on se, kun alkaa unohtuneen takin haku asiakkailta pitkin maakuntaa.
keskiviikko 9. huhtikuuta 2008
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti