Olenkohan muuten ainoa "syvällisiä" plokittava mies?
Äsken kirjoitin, ettei ole aikaa kirjoittaa. Nyt on kaikki muut nukkumassa ja tässä sitä istutaan sormenpäät itkien. Minullahan on sellainen kymmensormijärjestelmä, että oikea käsi käyttää joka sanan välissä del- ja nuolinäppäimiä. (muutne tätsä eiSasii miTnä selääv)
Uusi ura on lähtenyt melko hyvin alkuun, kun on tehnyt tarkat päivätavoitteet ja käynyt vain niillä nettisivuilla, joita työ vaatii. Koska nykyinen työni on periaatteessa 50%:sti "googlettamista", olen päässyt käyttämään tätä pahinta jumitukseni kohdetta leivän hankintaan. Koska konttori on keskellä kaupunkia, olen myös pitänyt tarpeen tullen kaihtimet kiinni, ettei toinen 50% kaadu siihen, että alan puhua asiakkaalle läpiä päähäni.
Täytyy vielä palata tähän ensimmäiseen lauseeseen. Kun sain kommentin ADDiktilta liittyen aiheeseen addiblogimies, (kiitos siitä) huomasin senkin tosiasian, että yksikään minut tunteva ihminen ei tiedä tästä harrastuksestani. Ja ainoa minut tunteva sitä häpeää. Se olen minä. Naisille tällainen harrastus on jotenkin ominaista, mutta entä miehille...?? Taas ollaan aiheessa AD/HD. Kuuluisa saman dg:n omistava taikuri sanoi ensimmäisestä vertaisterapiakäynnistään suunnilleen näin: "kymmenen ihmistä kertoo yhtä aikaa omista ongelmistaan"
En nimittäin koe olevani itserakas tai huomionkipeä. Itse asiassa näin kuitenkin on. Tämän pitkän prosessin (AD/HD:n selviäminen) aikana olen tajunnut senkin olevan osa tätä p***kaa. Olen ikäni ollut ujo, mutta löytänyt tieni töihin, joissa saan olla esillä ja huomion keskipisteenä. Olen ryhmissä pidetty kaveri, mutta palavereissa ja koulutuksissa se joka tahtomattaan sotkee keskustelun kulkua takarivistä omilla tilanteeseen "sopivilla" vitseillä tai "nostatuksilla". Silti vieroksun tällaisia tyyppejä.
Osaan laulaa ja minulla on ihan kohtalaisen hyvä ääni, mutta jälkeenpäin häpeän niitä iltoja, kun menen baarissa laulamaan karaokea ja innostun niistä pyynnöistä, joita vierailta ihmisiltä tulleina esitän.
Sanokoot Neuropsykologi paremmin, mutta olen joku vaihtovirta inattentiivi/hyper-AD/HD, jolle yliaktiivisuus-, impulsiivisuus- ja aiheuttavat suunnatonta moraalista krapulaa.
perjantai 30. toukokuuta 2008
Kiitos...
Olen saanut muutamia kommentteja kirjoituksistani. Kiitos niistä ja kiitos myös niistä teidän omista aiheeseen liittyvistä kirjoituksista, joista olen saanut hyvää vertaisterapiaa moneen otteeseen.
Nyt on niin monta rautaa tulessa, että jutun aihetta olisi kyllä, mutta aikaa niiden tallentamiseen on vähemmän...
Diagnoosin tarkennus ja mahdolliset uudet lääkityskokeilut selviävät kesä-heinäkuussa, mutta sitä ennen ehtii varmasti taas tapahtua vaikka mitä...
Päivän vinkkejä:
Hukassa ollut kännykkä voi joskus löytyä akku tyhjänä vaatekaapin pinkkojen välistä
Jos epähuomiossa laittaa tulitikkupuntin jääkaappiin, saattaa siihen huoneenlämpöön palatessa tiivistyä kosteutta.
Hyvää kesänalkua...
Nyt on niin monta rautaa tulessa, että jutun aihetta olisi kyllä, mutta aikaa niiden tallentamiseen on vähemmän...
Diagnoosin tarkennus ja mahdolliset uudet lääkityskokeilut selviävät kesä-heinäkuussa, mutta sitä ennen ehtii varmasti taas tapahtua vaikka mitä...
Päivän vinkkejä:
Hukassa ollut kännykkä voi joskus löytyä akku tyhjänä vaatekaapin pinkkojen välistä
Jos epähuomiossa laittaa tulitikkupuntin jääkaappiin, saattaa siihen huoneenlämpöön palatessa tiivistyä kosteutta.
Hyvää kesänalkua...
maanantai 12. toukokuuta 2008
Uutta uraa
Koska päätään ei voi vaihtaa, voi työtä onneksi vaihtaa. Pitkien mietintöjen ja muiden jälkeen neljän vuoden työura meni vaihtoon. 4 vuotta "asiakashankinta->suunnittelu->myynti->loppusuunnittelu->tilaus->jälkihoitosummuutakivaa"-myllyä pyörittäessä meni vähän kuin kuloa olisi tuulessa yksin sammutellut. Ammattitaito joka osa-alueella oli kyllä kohdallaan ja kehittyi aina lisää, mutta kuten aiemmissa kirjoituksissani ilmenee näiden yhdistäminen sotkeentui minulla kuin rievätaikina tumpelon käsissä. Lopulta se johti kohtuu pahaan uupumukseen ja "tili tyhjäksi syöty, mutta rästissä työt"-tilaan.
Kun selvisi, että kyse onkin tarkkaavaisuushäiriöstä, aloin hiljalleen ymmärtää, että minulla on hyvä syy vaihtaa hommia ilman luovuttamisen tunnetta.
Nykyinen työ toivottavasti sujuu paremmin ja juttujen kirjoitustahti tälle sivulle harvenee entisestään...
Kun selvisi, että kyse onkin tarkkaavaisuushäiriöstä, aloin hiljalleen ymmärtää, että minulla on hyvä syy vaihtaa hommia ilman luovuttamisen tunnetta.
Nykyinen työ toivottavasti sujuu paremmin ja juttujen kirjoitustahti tälle sivulle harvenee entisestään...
maanantai 21. huhtikuuta 2008
Paluu arkeen taas...
Klo 5.45 soi kello. Rivakat aamutoimet sekä puuron ja kahvin keitto. Eväät valmiiksi ja vaatteet niskaan. Syönti, lehden luku ja istunto.
Klo 7.00 varastolta hakemaan esittelyosastoa autoon. Kalenteri unohtui, joten takaisin kotiin, jossa sitä ei ollut.
Klo 7.20 Toimistolle, jossa oli myös työpuhelin ja lompakko. S-etukortilla tankkaamaan dieseliä, koska pankkikortilla ei nyt ole liikoja varoja. Tunnusluku väärä!!! Mikä hitto se sitten oli??
Klo 7.40 Takaisin kotiin hakemaan paperirahaa.
Klo 7.47 uusi tankkaus ja matkaan. Navigaattori ilmoittaa perilläoloajaksi 9.40!! Klo 9.00 pitäisi olla perillä ja matkaa on 140km. Voi paskan marjat tätä meikäläisen eloa. 130 km/h pitkin Pohjanmaata laskien väliaikoja ja keskinopeuksia.
Klo 8.30 iskee perinteinen kahvin tuska ja nälkä, kun aamupalasta on vajaa kaksi tuntia. Hamuilen penkin takaa eväsreppua, jota ei tunnu. Kuikin olan yli molemmin puolin, että näkyykö. Ajan P-paikalle ja pengon peräloosterin ja totean, että eväät jäi kotiin.
Klo 9.10 Kohteessa ja hirveätä vauhtia rakentamaan osastoa pystyyn. Sitten pitäisi osata hymyillä ja heittää juttua jokaiselle vastaantulijalle. Joopa joo.
Välillä sitä tuntee itsensä niin viisaaksi...
Klo 7.00 varastolta hakemaan esittelyosastoa autoon. Kalenteri unohtui, joten takaisin kotiin, jossa sitä ei ollut.
Klo 7.20 Toimistolle, jossa oli myös työpuhelin ja lompakko. S-etukortilla tankkaamaan dieseliä, koska pankkikortilla ei nyt ole liikoja varoja. Tunnusluku väärä!!! Mikä hitto se sitten oli??
Klo 7.40 Takaisin kotiin hakemaan paperirahaa.
Klo 7.47 uusi tankkaus ja matkaan. Navigaattori ilmoittaa perilläoloajaksi 9.40!! Klo 9.00 pitäisi olla perillä ja matkaa on 140km. Voi paskan marjat tätä meikäläisen eloa. 130 km/h pitkin Pohjanmaata laskien väliaikoja ja keskinopeuksia.
Klo 8.30 iskee perinteinen kahvin tuska ja nälkä, kun aamupalasta on vajaa kaksi tuntia. Hamuilen penkin takaa eväsreppua, jota ei tunnu. Kuikin olan yli molemmin puolin, että näkyykö. Ajan P-paikalle ja pengon peräloosterin ja totean, että eväät jäi kotiin.
Klo 9.10 Kohteessa ja hirveätä vauhtia rakentamaan osastoa pystyyn. Sitten pitäisi osata hymyillä ja heittää juttua jokaiselle vastaantulijalle. Joopa joo.
Välillä sitä tuntee itsensä niin viisaaksi...
keskiviikko 16. huhtikuuta 2008
Kaupunkikevättä silmissä ja sieraimissa
Joka vuosi tähän aikaan se iskee. Se kestää noin kuukaudesta kolmeen. Se on kevätväsymys. En ole ikinä ymmärtänyt syys- tai kaamosmasennusta. Tämä ristiriitainen vuodenaika aiheuttaa minulle sen nujertavan väsymyksen ja alakulon. Olen lähes varma, että syynä on lämmenneet talvet ja kaupunkiympäristö.
Nimittäin...
Mitä juhlaa on lumien lähdössä ja leskenlehdissä, kun niitä kunnon lumia on ensin odoteltu helmikuulle saakka? Tienvarsilla kököttää mustia lumikasoja ja kadut pöllyää. Henkeä ahdistaa ja on aika, ettei voi hiihtää, mutta pyöräilykin on vähän niin ja näin. Kesärenkaita ei uskalla vaihtaa, mutta tuhat kilometriä kulutetaan alkutalvesta ostettuja nastarenkaita. Ja se kaupungin vallitseva kevään tuoksu on koiran paska.
Aamulla on kylmä ja päivällä kuuma. Seuraavana aamuna sitten mietitään, että missähän takki ja hanskat on? No 180 km:n päässä eilisellä asiakkaalla tietysti, kun oli lähtiessä niin kuuma, ettei tullut takki mieleen. Joskus on ollut vielä plompuuki siellä taskussa ja tankki tyhjä... Ilman ymmärtävää vaimoa olisin hukassa.
Aamulla, päivällä ja illalla väsyttää. Mitä enemmän nukkuu, sitä enemmän väsyttää. Tähän kevätväsymykseen kun lisätään tämä add ja maustetaan stressillä, niin saadaan työuupumus. Provisiopalkatussa työssä tämä cocktail aiheuttaa rahahuolia, lisää stressiä ja uupumusta. Viime keväänä olin viittä vaille vaihtamassa työpaikkaa. Nyt on tasan sama tilanne. Ensi viikolla selviää, että mitä syntyy...
Että oikein hyvää kevättä kaikille!
"Pääasia, että viihtyy", sano entinen mies, kun vaimo lähti, talo meni vasaran alle ja auto vietiin, luovutusosa hanskalokerossa.
Nimittäin...
Mitä juhlaa on lumien lähdössä ja leskenlehdissä, kun niitä kunnon lumia on ensin odoteltu helmikuulle saakka? Tienvarsilla kököttää mustia lumikasoja ja kadut pöllyää. Henkeä ahdistaa ja on aika, ettei voi hiihtää, mutta pyöräilykin on vähän niin ja näin. Kesärenkaita ei uskalla vaihtaa, mutta tuhat kilometriä kulutetaan alkutalvesta ostettuja nastarenkaita. Ja se kaupungin vallitseva kevään tuoksu on koiran paska.
Aamulla on kylmä ja päivällä kuuma. Seuraavana aamuna sitten mietitään, että missähän takki ja hanskat on? No 180 km:n päässä eilisellä asiakkaalla tietysti, kun oli lähtiessä niin kuuma, ettei tullut takki mieleen. Joskus on ollut vielä plompuuki siellä taskussa ja tankki tyhjä... Ilman ymmärtävää vaimoa olisin hukassa.
Aamulla, päivällä ja illalla väsyttää. Mitä enemmän nukkuu, sitä enemmän väsyttää. Tähän kevätväsymykseen kun lisätään tämä add ja maustetaan stressillä, niin saadaan työuupumus. Provisiopalkatussa työssä tämä cocktail aiheuttaa rahahuolia, lisää stressiä ja uupumusta. Viime keväänä olin viittä vaille vaihtamassa työpaikkaa. Nyt on tasan sama tilanne. Ensi viikolla selviää, että mitä syntyy...
Että oikein hyvää kevättä kaikille!
"Pääasia, että viihtyy", sano entinen mies, kun vaimo lähti, talo meni vasaran alle ja auto vietiin, luovutusosa hanskalokerossa.
keskiviikko 9. huhtikuuta 2008
Oikeita töitä
Tänään on toooodeeeella puuduttavaa tekstiä tulossa, mutta tämä tämänpäiväinen taistelu on pakko saada kirjoittaa tänne ajatusten roskapankkiin.
Kiireaikoina pääsen toisinaan tekemään myös oikeita töitä. Eli silloin, kun remontteja on enemmän kuin ehditään tekemään. Ja koska en kestä kuunnella yhtään asiakkaiden valitusta, niin vedän haalarit niskaan ja menen itte tekemään.
Parikymppisenä lähdin tekuun, kun en ollut omasta, enkä monen muunkaan mielestä riittävän nopea tekemään eri rakennustöitä. Osaan ottaa asiat nyt vähän paremmin, kun voin olla varma, että ei se ollutkaan lahjoista tai ahkeruudesta kiinni. Tuolloin se aiheutti kunnianhimoiselle tekijälle alemmuuden tunnetta.
Minun pää vain kulkee tasan tässä hetkessä ja silmien syöttäessä aivoille uuden ärsykkeen saattaa se äsken elämäni tärkein tehtävä hävitä kovalevyltä totaalisesti. Nykyinen elämäntilanne on vielä sen verran stressaava, että se on kuin bensaa liekkeihin heittäisi. No... asiaan nyt...
8.00 olin sovitusti kohteessa, jossa vaihdettiin koko talon kiintokalusteisiin ovet, työtasot, laatikot sun muut. Arvelin olevani kolmeen mennessä valmis. Tulin kotiin klo 20.12, että semmoiset arviot. Kuten aina, aloitin hillittömällä tarmolla. Onneksi löysin anoppilasta pari vuotta hukassa olleet liivini, ettei mene taas työkalujen etsimiseksi koko touhu. Pari tuntia meni oikein hyvin, kun oikein keskityin keskittymällä keskittymisen ylläpitämiseen. Seuraavat kymmenen tuntia meni jo vähän horjuvammin.
Purin vanhoja ovia ja vein niitä pois jaloista. Paluumatkalla huomasin, että tuohonhan pitää laittaa ovi paikalleen, mutta missäs akkukone on? Akkukone oli keittiössä. Palaan oven luo tarkistamaan mittaa, ettei tule asennettua väärää ovea. Ai niin mitta on keittiössä tai makuuhuoneessa, jossa huomaan, että täällähän minulla oli se varsinainen tämän hetken työ helojen kanssa menossa. Helojen asennus on tarkkaa hommaa. Haastavaa siitä tulee siksi, että kynä, viivain, mittanauha, sapluuna, akkukone, poranterät ja ruuvikärki on oltava koko ajan käsien ulottuvilla. Siksi nämä kaikki, että mittaus- ja merkkaus kierroksen jälkeen porataan reiät, vaihdetaan ruuvikärki koneeseen ja kiinnitetään vedin oveen (mielellään eri laitaan kuin sarana). No niitä kaikkia emmeitä tarvitaan tietysti siihen, että kolmasosa rei'istä on jäänyt merkkaamatta, kun porausvaihe on menossa ja kiinnitysvaiheessa on taas kolmasosa rei'istä jäänyt poraamatta. Tunnollisen puurtamisen jälkeen pääsin viimein täyttämään asiakkaan kanssa tarkastuspöytäkirjaa ja kuulemaan kehuja. (Onneksi hän oli päivän töissä ja illalla jumpassa.)
Tällä kertaa muistin vaihtaa lähtiessä työkengät ulkokenkiin. Kahdesti tänä talvena olen sisäkengissä palannut kotiin ja unohtanut talvikengät asiakkaan eteiseen. Toisessa niistä ovat vieläkin...
Meikäläisen kevään merkki taas on se, kun alkaa unohtuneen takin haku asiakkailta pitkin maakuntaa.
Kiireaikoina pääsen toisinaan tekemään myös oikeita töitä. Eli silloin, kun remontteja on enemmän kuin ehditään tekemään. Ja koska en kestä kuunnella yhtään asiakkaiden valitusta, niin vedän haalarit niskaan ja menen itte tekemään.
Parikymppisenä lähdin tekuun, kun en ollut omasta, enkä monen muunkaan mielestä riittävän nopea tekemään eri rakennustöitä. Osaan ottaa asiat nyt vähän paremmin, kun voin olla varma, että ei se ollutkaan lahjoista tai ahkeruudesta kiinni. Tuolloin se aiheutti kunnianhimoiselle tekijälle alemmuuden tunnetta.
Minun pää vain kulkee tasan tässä hetkessä ja silmien syöttäessä aivoille uuden ärsykkeen saattaa se äsken elämäni tärkein tehtävä hävitä kovalevyltä totaalisesti. Nykyinen elämäntilanne on vielä sen verran stressaava, että se on kuin bensaa liekkeihin heittäisi. No... asiaan nyt...
8.00 olin sovitusti kohteessa, jossa vaihdettiin koko talon kiintokalusteisiin ovet, työtasot, laatikot sun muut. Arvelin olevani kolmeen mennessä valmis. Tulin kotiin klo 20.12, että semmoiset arviot. Kuten aina, aloitin hillittömällä tarmolla. Onneksi löysin anoppilasta pari vuotta hukassa olleet liivini, ettei mene taas työkalujen etsimiseksi koko touhu. Pari tuntia meni oikein hyvin, kun oikein keskityin keskittymällä keskittymisen ylläpitämiseen. Seuraavat kymmenen tuntia meni jo vähän horjuvammin.
Purin vanhoja ovia ja vein niitä pois jaloista. Paluumatkalla huomasin, että tuohonhan pitää laittaa ovi paikalleen, mutta missäs akkukone on? Akkukone oli keittiössä. Palaan oven luo tarkistamaan mittaa, ettei tule asennettua väärää ovea. Ai niin mitta on keittiössä tai makuuhuoneessa, jossa huomaan, että täällähän minulla oli se varsinainen tämän hetken työ helojen kanssa menossa. Helojen asennus on tarkkaa hommaa. Haastavaa siitä tulee siksi, että kynä, viivain, mittanauha, sapluuna, akkukone, poranterät ja ruuvikärki on oltava koko ajan käsien ulottuvilla. Siksi nämä kaikki, että mittaus- ja merkkaus kierroksen jälkeen porataan reiät, vaihdetaan ruuvikärki koneeseen ja kiinnitetään vedin oveen (mielellään eri laitaan kuin sarana). No niitä kaikkia emmeitä tarvitaan tietysti siihen, että kolmasosa rei'istä on jäänyt merkkaamatta, kun porausvaihe on menossa ja kiinnitysvaiheessa on taas kolmasosa rei'istä jäänyt poraamatta. Tunnollisen puurtamisen jälkeen pääsin viimein täyttämään asiakkaan kanssa tarkastuspöytäkirjaa ja kuulemaan kehuja. (Onneksi hän oli päivän töissä ja illalla jumpassa.)
Tällä kertaa muistin vaihtaa lähtiessä työkengät ulkokenkiin. Kahdesti tänä talvena olen sisäkengissä palannut kotiin ja unohtanut talvikengät asiakkaan eteiseen. Toisessa niistä ovat vieläkin...
Meikäläisen kevään merkki taas on se, kun alkaa unohtuneen takin haku asiakkailta pitkin maakuntaa.
maanantai 7. huhtikuuta 2008
Kuinka kuluu multa maanantai...
Olen hyvä kytkemään vapaa-ajan aivoista päälle. Perjantaina tein sen n. klo 18 ja siirryin viikonloppuun. Nyt on sitten maanantai ja klo 12, enkä ole vieläkään saanut mitään kunnolla aikaan. Kovalevyltä on hyvin levätyn viikonlopun aikana hävinnyt kaikki muu paitsi työpaikan osoite.
Aamulla tulin normaalisti 9:n jälkeen virkeänä ja täynnä uhoa saada tänään paljon aikaiseksi. Tein taas listan päivän "projekteista", kokosin paperit ja etsin työpuhelimen, joka unohtui perjantaina työpaikalle. Akkuhan oli loppu ja laturi kotona, joten toinen puolituntinen meni laturin haussa. "Nyt tahti päälle", palattuani ajattelin ja aloin etsiä suunnitteluohjelman lisenssitikkua, jota ilman ei ohjelma toimi. Seuraava puolituntinen meni sitten sen hakemiseen kotoa.
Taas palattuani en löytänyt asiakkaan papereita mistään. Torstaina minulla oli takuulla ne kirjekuoressa samassa nipussa muiden kanssa. Aamupäivän loppu onkin mennyt sitten siinä, kun käyn paperikasoja läpi ja aina välillä jumitun soittamaan päätöstä välillä vastaan tulevaan luottohakemukseen tai muuta vastaavaa. Puhelujonossa muutaman minuutin oltuani olen tietysti päättänyt yrittää "kohta" uudestaan ja palannut tekemään sitä mihin jäin. Kun vain yhtään muistaisi, että mitä se oli??
Aamulla tulin normaalisti 9:n jälkeen virkeänä ja täynnä uhoa saada tänään paljon aikaiseksi. Tein taas listan päivän "projekteista", kokosin paperit ja etsin työpuhelimen, joka unohtui perjantaina työpaikalle. Akkuhan oli loppu ja laturi kotona, joten toinen puolituntinen meni laturin haussa. "Nyt tahti päälle", palattuani ajattelin ja aloin etsiä suunnitteluohjelman lisenssitikkua, jota ilman ei ohjelma toimi. Seuraava puolituntinen meni sitten sen hakemiseen kotoa.
Taas palattuani en löytänyt asiakkaan papereita mistään. Torstaina minulla oli takuulla ne kirjekuoressa samassa nipussa muiden kanssa. Aamupäivän loppu onkin mennyt sitten siinä, kun käyn paperikasoja läpi ja aina välillä jumitun soittamaan päätöstä välillä vastaan tulevaan luottohakemukseen tai muuta vastaavaa. Puhelujonossa muutaman minuutin oltuani olen tietysti päättänyt yrittää "kohta" uudestaan ja palannut tekemään sitä mihin jäin. Kun vain yhtään muistaisi, että mitä se oli??
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
